fbpx

Koti- ja ulkomaanmatkailu

Sport Anglers Finland Oy

Kun tekee hyvin, se poikii hyvää. Suunnilleen tälläisestä asetelmasta aloitimme Sport Anglers Finlandin kanssa. Toni Pohjalainen oli juuri perustanut yhdessä Antti-Jussi Norosen kanssa SAF-yrityksen, joka järjestää kalastusmatkoja ja –kursseja Suomessa ja ulkomailla, kun Toni törmäsi kuntosalin ovella yhteiseen tuttavaamme. Toni ohimennen oli kysynyt tutultamme, että tiedätkö jonkun todella kovan graafisen suunnittelijan? Vastaus oli tietenkin: Sumo… Ja tässä ollaan.

Jo ensimmäisen vuoden aikana olemme kerenneet tekemään logon lisäksi verkkosivut, verkkokaupan, oheistuotteita, todella paljon videoita, yhteistyötä sponsoreiden kanssa, kultafolioituja lahjakortteja, mainoksia ja esitteitä niin nettiin kuin fyysisiin formaatteihin, hakukoneoptimointia, sähköpostimarkkinointia ja uutiskirjeitä ja yksi Espanjan reissukin on jo plakkarissa. Kaikesta tästä ei voi olla kuin suu vaahdossa ja visiiri huurussa, kun saa tehdä töitä oman alansa ehdottoman ykkösmiehen Tonin kanssa. Ja me haluamme tehdä työmme samalla mentaliteetilla ja ammattitaidolla kuin SAF:n kalastajat tekevät oman työnsä.

Asiakas

Sport Anglers Finland Oy

Kategoriat

Web-sivusto
Logosuunnittelu

Verkkokauppa
Some
Uutiskirje
Sähköpostimarkkinointi
Suoramarkkinointi
Kuvamanipulaatio
Valokuvaus
Videokuvaus
Ilmakuvaus
Animointi
Aikakauslehti

Responsiivinen logo

Toteutimme

– Responsiivinen logo

Web-sivusto ja verkkokauppa

 

Toteutimme Sport Anglers Finlandille sivuston, jossa on modernia tyyliä ja meininkiä heti aloituskuvasta lähtien. Sivustolta löytyy monenlaista tarjontaa kalastusmatkojen ja kurssien osalta. Tarjolla on myös paljon infoa niin tekstin kuin upeiden kuvien muodossa. SAF:n pääpaino markkinoinnissa on laadukkaat videot, ja niitä meidän tuottamina löytyy sivuilta hurumycke.

Madaltaaksemme kalastuskurssien ja matkailijoiden kynnystä lähteä mukaan perustimme myös verkkokaupan Sport Anglersin päätuotteiden myyntiä varten.

Meidän tehtävänä on ollut nostaa tuoreen Sport Anglers Finland Oy:n näkyvyys, tunnettavuus ja tyyli samalle tasolle kuin heidän kalastustaidot ja palvelut ovat. Kovalla tahdilla ja nokkelilla ratkaisuilla olemme tavoittaneet tuhansia kalastuksesta kiinnostuneita ihmisiä ja lento on vasta alussa.

Yritys on perustettu vasta vuonna 2019 ja lyhyessä ajassa olemme onnistuneet nostamaan optimoinnin avulla hakukoneissa sivuston kaikissa pääkategorioissa kärki kastiin. Voimme sanoa, että sivusto on yksi parhaista kalastussivustoista, mitä olemme Pohjolassa nähneet.

Toteutimme

– Kuvamanipulaatio
– Valokuvaus
– Web-sivusto
– Verkkokauppa
– Uutiskirje
– Some-markkinointi

Tutustu sivustoon 

www.sportanglers.fi

Videotuotanto

Kalastusopas Toni Pohjalainen ja Antti-Jussi Noronen luotaa hymy huulessa rauhallisesti järven läpi, kertoo hauskoja tarinoita ja sitten nostetaankin loppuilta isoa kalaa. Simple as that. Se on sitä kun tietää mitä tekee.

Sport Anglers Finlandin markkinoinnissa terävimpänä kärkenä on laadukkaat kalastusvideot. Olemme kerenneet istumaan ulapalla jo uskomattoman tuntimäärän niin Suomessa kuin Espanjassa, ja se näkyy videotarjonnassa. Löytyy informatiivista videota, fiilismarkkinointivideota, sponsorivideota ja kaikenlaista siihen väliin.

Toteutimme

– Videokuvaukset (Suomi, Espanja)
– Editointi
– Grafiikat
– Animaatiot

Seuraa SAF:ia

Ja paljon muuta…

Pin It on Pinterest